top of page

Tervetuloa tutustumaan blogiini!

Muutto uusiin toimitloihini lähestyy, kaikki on viimeistelyä vaille valmista. Nettisivutkin ehtivät valmistumaan sopivasti ennen muuttoa ja näin ollen yritysblogini saa ensimmäisen postauksen samalla.


Tarkoituksenani on kasata blogiin kirjoituksia yleisesti hyvinvointiin liittyvien teemojen alle juuri niistä aiheista, joista usein keskustelen asiakkaiden kanssa vastaanotollani. Täällä pystyn avaamaan aiheita yksityiskohtaisemmin ja niihin on helppo palata.

Otan mielelläni myös vastaan toiveita eri aiheista!


Yritykseni muutto on ollut aikaa vievä, mutta inspiroiva kokemus! Vaikka toimintani on hyvin pientä, yhden ihmisen työpanoksella siihen on saanut menemään työtunteja paljon. Paniikkia ei ole tullut, koska aloitin muutoksen valmistelut jo kesäkuussa. Henkisesti lähtöä olen tehnyt jo yli vuoden, punniten eri vaihtoehtoja.


Suuremmat muutokset elämässä vaativat lähtökohtaisesti suunnitelmallisuutta ja aikaa, vaikka ne tehtäisiin parantamaan hyvinvointia. Asioiden kirjoittaminen/havainnoillistaminen paperille ei ole lainkaan huono idea: asia voi selkeytyä esimerkiksi mind mapissa, vapaassa tekstissä, piirroksissa tai maalauksissa, eikä jää pyörimään ajatuksiin jäsentelemättömänä möykkynä. Vuosi taikka kaksi ei ole ajanjaksona pitkä, jos muutos on suuri. Prosessiin pitää luottaa eikä odottaa äkkiratkaisuja. Kärsivällisyys palkitaan, kun asioita tekee pienissä osissa, mutta jatkuvasti ja asteittain eteenpäin kohti haluttua lopputulosta.


Syksy on vuodenvaihteen ohella tavanomainen hetki aloittaa jotain uutta. On myös hyvä pohtia syitä, mitkä loppujen lopuksi ohjaavat ajatuksia esimerkiksi uuden harrastuksen pariin tai elämäntaparemonttiin.


9 views0 comments

Recent Posts

See All
bottom of page