Ajatusmaailmastani
Jokainen on uniikki yksilö ja jokaisen keho toimii omalla yksilöllisellä tavalla - tehtäväni fysioterapeuttina on olla tukemassa mahdollisimman tasapainoisen tilan löytymistä.
Ammattitaitoni painottuu tuki- ja liikuntaelimistön ongelmien ratkaisuun. Selkävaivat, jalkasäryt, niskan alueen ongelmat, erilaiset puutumisoireet ja liikerajoitukset lienevät yleisimpiä syitä hakeutua vastaanotolleni. Toisinaan kehon tuntemuksia on vaikea pukea sanoiksi. Jokaisen asiakkaan kohdalla haluan käyttää kaiken osaamiseni ja ammattitaitoni tilanteen helpottamiseksi. Neuvon ja ohjaan tarvittaessa myös eteenpäin, jos huomaan oireen tai ongelman vaativan muun asiantuntijan arviota.
Käytän paljon manuaalista terapiaa työssäni. Koen olevani eniten hyödyksi asiakkaille, jos pystyn omalla osaamisellani helpottamaan esimerkiksi liikkumista rajoittavia kiputiloja. Hyödynnän mm. faskian käsittelyä, akupunktiota, erilaisia mobilisaatiotekniikoita ja kinesioteippausta. Ohjaan ja neuvon mielelläni myös harjoitteita, jotka tukevat oireiden helpottumista. Ajattelen, että jokaiselle löytyy omanlainen ja mielekäs tapa liikkua ja käyttää kehoa.
Palautumisen, unen ja stressinhallinnan tukeminen ovat myös lähellä sydäntäni.
Toivon, ettei vastaanotolleni tulemista tarvitse jännittää. Tavoitteenani on tehdä yhteistyötä asiakkaiden kanssa.
Kuka on Tiina?
Kaiken takana on Tiina, Euran Kiukaisista kotoisin oleva, nykyään Nakkilassa asuva hevoshullu fysioterapeutti.
Fysioterapian maailmaan olen löytänyt juurikin oman hevosharrastuksen myötä. Ratsastaessa minua häiritsi, kun en saanut kroppaani toimimaan toivomallani tavalla ja erilaiset säryt ja kiristykset vaivasivat jo lukioaikoina. Hevosen selässä olin kuin mikroskoopin alla: kaikki kehoni vaivat ja vanhat vammat korostuivat moninkertaisina ja hevonen herkkänä eläimenä reagoi niihin. Kaipasin vastauksia ja keinoja, jotta olisin parempi ratsastaja.
Valmistuin fysioterapeutiksi Satakunnan ammattikorkeakoulusta 2015. Ennen yrittäjäksi ryhtymistä loppuvuonna 2017, tein useamman eri työpätkän alani muissa töissä. Tämänhetkisessä työssäni minua kiehtoo erityisesti faskiat ja niiden vaikutus ihmiskehon toimintaan. Pyrin tarkastelemaan ihmistä aina kokonaisuutena ja huomioimaan jokaisen yksilöllisyyden.
Käymäni lisäkoulutukset
- Sisäelinten yhteydet tuki- ja liikuntaelimistöön, Lempäälä 3/2024
- Faskia ja hengitys, Lempäälä 2/2024
- Psykofyysisen fysioterapian täydennysopinnot, 15 op, TAMK 2023
- Anatomia, palpaatio, lihakset ja maamerkit, Lempäälä 8/2023
- Faskian toiminnalliset ketjut hoidossa ja harjoitteissa, Lempäälä 8/2023
- Primitiivirefleksit/asentoheijasteet, Lempäälä 2/2023
- Arpikudoksen merkitys kiputiloissa ja kuntoutumisessa, Lempäälä 2/2023
- Hyvänlaatuinen asentohuimaus, Lempäälä 1/2023
- Yrittäjän ammattitutkinto, Careeria, 5/2021 - 6/2022
- Faskiamanipulaatio Master-kurssi, Tampere, 6/2022
- Vagus-hermo - avain rentoutumiseen ja palautumiseen?, Lempäälä 2022
- MyFascia, moduulit I-III, Lempäälä, kevät 2022
- Stecco Faskiamanipulaatio level 2, Tampere, kevät ja syksy 2021
- Kokonaisvaltaisen joogaohjaajan opinnot, Turun kesäyliopisto, 2020-2021
- Faskia: alaraaja, Lempäälä 2020
- Stecco Faskiamanipulaatio level 1, Tampere, syksy 2020
- Spiralistabilaatio 1A-1B, Lempäälä 2020
- Faskia: yläraaja, Lempäälä 2019
- Fascial point of view: How to take care of the rider, Lempäälä 2019
- Akupunktio- ja triggerpistekoulutus, Jyväskylä 2019
- Ilmajoogaohjaajan peruskoulutus, Helsinki 2019
- Faskia: pää, niska ja purenta, Lempäälä 2019
- Faskia selän ja lantion näkökulmasta, Lempäälä 2019
- Hevosen faskiadissektio, Hämeenkyrö 2018
- Stecco Animal Fascia Manipulation-koulutus, Level 1, Lempäälä 2018
- Faskiahieronta, XAMK Savonlinna 2018
- Anterior Knee Pain -kurssi, (polven etuosan kiputila) 2014
- Kinesioteippauskoulutus, tammikuu 2014